Valitse näkymä

Miehet / Naiset / Juniorit

Indians vei pisteet mukanaan Kouvolaan

20.05.2015

Bouncers- Indians 16.5.2015

 

Lady Bouncers- Kouvola Indians 6-26 (0-26)

 

Naisten amerikkalaisen jalkapallon avauskierroksella Kouvolan Indians vei kotivoiton Mikkelin Lady Bouncersilta 6-26. Kaudella 2014 tulos joukkuiden välillä oli melkein sama kun Indians vei ottelun kotikentällään 22-6.

Indians aloitti oman hyökkäyspelinsä vahvasti juoksemalla. Jo ensimmäisestä hyökkäysvuorosta oli nähtävissä, että Indians on kehittänyt juoksupeliään edellisestä kaudesta. Joukkueen pelinrakentaja Carola Lindholm juoksi itse upeat 35 jaardia, kuljettaen palloa aina 10 jaardin päähän maalista. Ensimmäinen maalinteko yritys juoksemalla epäonnistui. Toisella yrityksellä Lindholm heitti Emilia Kempille, joka juoksi maaliin ja avasi näin Indiansin pistetilin ottelussa heti ensimmäisen neljänneksen alkuun. Lisäpistettä Lindholm lähti hakemaan itse ja juoksikin maaliin sivurajaa pitkin Bouncersin taklatessa ohi. Lindholm juoksi Indiansin joukkueesta eniten, yhteensä 81 jaardia. Indians lähti yrittämään palautuspotkuissa lyhyitä, kikkapotkuja, jotka pomppivat juuri ja juuri 10 jaardia eteenpäin. Bouncersin vastaanotto oli näissä kuitenkin hereillä ja sai peitettyä Indiansin kaikki lyhyet potkut.

Bouncers lähti hakemaan avausmaaliaan Anu Pennasen hienoilla linjan läpi juoksuilla sekä Sanna Toivasen upealla juoksulla riverse-pelissä. Lady Bouncersin maali ensimmäisellä neljänneksellä oli lähellä, kun pelinrakentaja Miia Liukkonen heitti cornerin ohittaneelle Sanna Toivaselle maalialueelle. Toivanen ei kuitenkaan saanut palloa kiinni ja tämä jäi Bouncersin parhaaksi maalipaikaksi ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Indians rokotti tästä heti seuraavan hyökkäysvuoronsa alkuun kun hienon heittopelin päätteeksi Anni Läätti juoksi Indiansit 14-0 johtoon. Anni Läätti juoksi ottelussa yhteensä 130 jaardia heittopeleistä. Lisäpiste yritys epäonnistui Bouncersin Jenni Miettisen taklatessa pallonkantajan linjan taakse. Lady Bouncersin hyökkäys ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Marleena Himasen ja Sanna Toivasen tiputtua pois pelistä lievien loukkaantumisien takia hyökkäyksen peluutusta jouduttiin miettimään uudestaan. Toivanen kerkesi ottelussa edetä juoksuillaan 35 jaardia. Anu Pennanen keskushyökkääjänä ahersi linjan läpi juoksuillaan jaardeja eteenpäin. Pennanen juoksi ottelussa yhteensä 25 jaardia. Indiansin puolustus pelasi kuitenkin aggressiivisesti ja sai Bouncersin pallonkantajia taklattua useamman kerran linjan taakse. Indiansin ahkerimmat taklaajat olivat Emilia Kemppi sekä Maija Laukkanen. Indians teki kolmannen maalinsa toisella puoliajalla kun Anni Läätti sai heiton kiinni ja juoksi aina maalilinjalle asti pujotellen Bouncers pelaajien välistä. Aivan maaliin asti Läätti ei kuitenkaan päässyt kun yksi Bouncersin ahkerimmista taklaajista Ella Lötjönen sai hänet pysäytettyä. Maalilinja pelissä toisella yrityksellä Indiansin pelaaja numero 81 kuitenkin pääsi juoksemaan maaliin ja tekemään Indiansin kolmannen touchdownin. Indiansin lisäpiste yritys epäonnistui, kun Satu Suninen ei saanut palloa kiinni heittopelistä. Indians teki vielä toisen neljänneksen loppuun neljännen maalinsa, kun neljännellä yrityksellä Lindholm heitti pallon Emilia Kempille maalialueelle, joka vie Indiansit puoliajalle 26-0 johdossa. Lisäpiste yritys epäonnistui. Emilia Kempille Lindholm pyrki ottelussa heittämään eniten ja Kemppi etenikin heitoista yhteensä 70 jaardia ottelun aikana.

Puoliajan jälkeen Bouncers sai pelistä paremmin kiinni. Bouncersin linjaläpi pelit toimivat hyvin ja tulokas Reeta Peura näytti juoksunopeuttaan pujotellessaan Indiansin pelaajia. Reeta Peura eteni rohkeasti 36 jaardia ottelun aikana 10 yrityksellä ja peitti yhden pallon ”rähmäyksen” uhrautuvasti säilyttäen hyökkäysvuoron Bouncersilla. Bouncersin hyökkäyksen parhaaksi pelaajaksikin palkittu Maiju Gustafsson näytti taas, että kyllä Bouncersilta juoksuvoimaa löytyy vetäen perässään välillä kolmea Indiansin pelaajaa. Gustafsson eteni parhaimmillaan 45 jaardia kerralla ja koko ottelussa yhteensä 70 jaardia 11 yrityksellä juoksemalla. Hän teki myös Lady Bouncersin kauden avausmaalin toisen puoliskon loppuun juoksemalla. Heittopeli ei Bouncersilla toiminut ja heitot jäivätkin hyvin vähäisiksi eikä kiinniottoja tullut.

Indiansilla oli myös paikkansa toisella puoliskolla ja he pääsivätkin taas etenemään aivan maalilinjan tuntumaan Kempin 30 jaardin juoksulla. Bouncersin puolustuksen muutokset kuitenkin tehosivat ja Indiansin yritykset saatiin tapettua eikä Indians enää maaleja toisella puoliajalla saanut. Pelissä nähtiin myös harvinainen tapahtuma kun Bouncersin linjamies Kaisu Peuran teki intterin. Kaisu Peura eteni juoksullaan 15 jaardia. Bouncersin hyökkäykselle haastetta toi Indiansin tukimiesten linjan läpi blitzaaminen, joka jätti Bouncersin pelinrakentaja Miia Liukkoselle hyvin vähän aikaa lukea peliä. Useampi Bouncersin hyökkäys päättyi linjan taakse taklaukseen ja Maija Laukkanen pääsi myös tekemään himoitun pelinrakentajan säkityksen. Bouncersin hyökkäyspeliä vaikeutti myös virheet ja niistä seuranneet rangaistukset. Tuomari liputti useamman kerran hyökkäyksen väärän aloituksen tai aloitusmuodostelman. Bouncers jäikin ottelussa vain yhteen touchdowniin. Indians luotti toisella puoliajallaan enemmän heittopeleihin, mutta Bouncersin puolustuksen päästessä kiinni Carola Lindholmiin ei heittopelitkään ottaneet onnistuakseen. Bouncers pystyi estämään myös ensimmäisellä puoliskolla purreet Indiansin kiertopelit paremmin. Pelin viimeiset minuutit Indians kulutti ottamalla palloa polvelle suoraan alotuksesta ja ottelu päätttyi Indiansin 26-6 voittoon.

Seuraavan kotiottelunsa Lady Bouncers pelaa Kuopion Steelersiä vastaan 24.5.2015 klo 14.30 Urpolan tekonurmella Mikkelissä.


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän