Valitse näkymä

Miehet / Naiset / Juniorit

Pokaali Mikkeliin!!!

23.08.2014

Lauantaina 23.8 pelattiin Helsingin velodromilla 3-div loppuottelu Tinamalja. Kotijoukkueena East City Giants, ja vierailijana Bouncers. Huima taisto kahden kivikovan joukkueen välillä, pelitilanteet ja momentumit vaihtelivat – jos joku väittää ettei kolmosdivarissa pelata oikeaa jefua, ko henkilön olisi pitänyt olla paikalla. Lopputulos 14-22 ja pokaali matkaa savoon.

 

Juuri ennen pelin alkua taivas repesi, ensimmäinen puoliaika pelattiin jokseenkin rankkasateessa. Tämä aiheutti portsarijoukoissa harmaita hiuksia, koska game-plan oli lähteä heittämään rohkeasti. Ensimmäisellä neljänneksellä jätit painelivat kertaalleen vastustamattomasti portsareiden maalialueelle, jättien puolustuksen pitäessä portsari-hyökkäyksen herran nuhteessa. Ensimmäinen puoliaika meni hyvin pitkälti puolustusten dominoidessa aluetaistelua, joskin pakko myöntää että ECG hallitsi. Puoliajalle siis 6-0 tilanteesta.

 

Toisen puoliajan alkuun jätit painelivat toistamiseen koko kentän pituisella draivilla maalialueelle ja pelasivat onnistuneesti lisäpisteyrityksen. Tilanteeksi siis 14-0 ja portsarilauma oli äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Jälleen kerran, portsarilauma nosti tasoaan. Selkä seinää vasten, make it or break it – joukkue uskoi itseensä ja tekemiseensä. Hyökkäyksen parhaana palkittu pelinrakentajamme Henri Heiskanen #86 ruoski joukkonsa taistoon. Sivurajalla päätimme pelata rohkeasti ja omilla vahvuuksillamme. Heti seuraavalla draivilla, painelimme Tuomas Karhusen #16 palautuksen jälkeen noin omalta 40yrd linjalta pohjaan. Viimeistelijänä huiman päiväpuhteen tehnyt keskushyökkääjämme Ilkka Jämsä #20, päälle onnistuneesti pelattu lisäpisteyritys – QB keep Henri Heiskanen #86, ja tilanteeksi 14-8. Tässä kohtaa portsaripuolustuksessa joka ukko kasvoi viitisen senttiä, jättien hyökkäys pakotettiin punttaamaan ja Henkka joukkoineen kentälle. Hurja draivi, jossa mukana 3 ja 12 peli – kutsuttuna keskushyökkääjän heitto – mutta jättien puolustus pisti Mikko Seppäsen #85 ahtaaseen rakoon, Mikko joutui juoksemaan itse ja kahvitettuaan pari ekaa jättiä blokkaajat kerkesivät hätiin – seuraksena uudet yritykset. Portsari-hyökkäys kiitti ja kumarsi, runnoen väellä ja voimalla pallon maaliin. Viimeistelijänä huikean yksilösuorituksen jälkeen Ilkka Jämsä #20, päälle Olli Karhun #87 onnistunut potku – tilanteeksi 14-15. Tämä kolmannella neljänneksellä.

 

Tästä eteenpäin, kaikella kunnioituksella upeasti taistellutta ECG:tä millään muotoa väheksymättä – kentällä oli vain yksi joukkue. En voi käyttää muuta kuin ylisanoja tästä joukkueesta ja näiden pelaajien tahtotilasta. Kun pelejä ratkaistaan, joka ukko rukoilee päästä kentälle antamaan kaikkensa ja vähän yli. Jokainen pelaaja odotti seisaaltaan kypärä päässä, josko saisi mennä mukaan, antamaan kaikkensa joukkueelle. Osoituksena neljännen neljänneksen alkuun pitkä draivi, joka vaan yksinkertaisesti vietiin pohjiin – viimeistelijänä jälleen kerran Ilkka, päälle Ollin potku ja tilanteeksi 14-22. Puolustuksen pitäessä jättien hyökkäyksen aisoissa, auton pokanneen Samuli Karhusen #51 johdolla.

 

Pelikellossa oli aikaa seitsemisen minuuttia, ja portsari-puolustus painosti jättien hyökkäystä. Hiljainen joukkuepelaaja nousi sankariksi, Simo Herttuainen #33 nappasi heittäytymällä intterin noin jättien 30yrd linjalla. Ilo kuitenkin oli lyhytaikainen, portsari hyökkäyksen rähmätessä pallon. Pidimme siis peliä jännittävänä, vaikkakin vasten tahtoamme… Puolustus kuitenkin jatkoi siitä mihin jäi ja kapteeni Ville Roponen #11 nappasi jättien heiton parempaan talteen. Henkka joukkoineen kulutti ajan loppuun, ja loppu on historiaa. Pokaali matkaa Mikkeliin, ainakin Mikkeliläisittäin katsoen ansaitusti.

 

Portsarit kiittää ECG:tä kovasta vastuksesta, portsareiden oli venyttävä kauden parhaaseen esitykseen. Tämä oli nimenomaisesti joukkueen voitto, jokainen portsarilauman jäsen antoi kaikkensa ja vähän yli. On suunnaton kunnia johtaa tälläistä joukkoa, ylpeys jota Bouncers valmennus kantaa rinnassaan näistä herroista on sanoinkuvaamaton.

 

Bouncersin kauden viimeinen peli on ensi lauantaina, nousukarsinta Sipoo Buldogsia vastaan urpolan tekonurmella – tervetuloa kannustamaan kotijoukkuetta sankoin joukoin.


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän