Valitse näkymä

Miehet / Naiset / Juniorit

Naisten kausi käynnistyi kotivoitolla!

13.05.2018

Lady Bouncers – Jyväskylä Jaguars 36 – 0

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioonan ensimmäisen kierroksen ottelussa vastakkain asettuivat Mikkelin Lady Bouncers ja Jyväskylän Jaguars.

Ottelu sarjapisteistä käytiin Urpolan tekonurmella lauantaina 12.5. täydessä auringon paahteessa, vaikkakin kick off oli vasta klo 18.

Lady Bouncersin päävalmentaja Miia Liukkonen ynnäsi pelin seuraavasti: me tahdottiin voittoa enemmän ja saatiin hyvä spirit heti alusta päälle. Saimme koko rosterin leveydeltä pelaajia kentälle, josta tuloksena olikin onnistumisia laajalla rintamalla. Jaguarsin naiset tarjosivat kovan vastuksen heti ensimmäisestä potkusta lähtien, eikä minkäänlaiseen keskittymisen herpaantumiseen ollut varaa pelin aikana, niistä rokotettiin kyllä heti.

Lähdimme hyökkäyksessä levittämään aluksi heidän tiivistä boxiaan kiertopelein ja saimme lyötyä taululle turvallisen tuntuiset lukemat. Boxiin aukesikin täten vapaita juoksulinjoja, joita meidän olisi pitänyt pystyä käyttämään hieman paremmin hyväksemme. Jaguarsin Satu Aumon olimme merkanneet yhdeksi jyväskyläläisten pelintekijäksi ja hän nappasi pariin otteeseen pitkät jaardit pelinrakentaja Mervi Korhosen vahvasta heitosta. Puolustus piti kuitenkin oman maalin puhtaana ja tukahdutti jyväskyläläisten juoksupelaamisen tehokkaasti. Taklauksiakin jakeli puolustuksessa niin kokeneemmat ladyt kuin rookietkin. Ensimmäisen pelin hermostuneisuus toki näkyi ja kehitettävää on pelillisesti molemmalla puolen palloa, mutta kauden aloitukseksi kyllä erittäin hyvä peli. Tästä on hyvä jatkaa kohti Seinäjokea.

Jyväskylä Jaguarsilta apuvalmentaja Sami Mäkinen analysoi puolestaan pelin ratkaisuja näin: Puolustuksen puolella containin pitäminen; kiertopelejä ei saatu käännettyä sisään. Puoliajalla reagoitiinkin tuohon ja peli olikin tauon jälkeen paremmin hallussa.

Meillä oli huomattava määrä uusia pelaajia, joten se huomioon ottaen peli ei ollut ollenkaan huono kokemus. Hyökkäykseen vain lisää terävyyttä, pelataan tilanteet loppuun. Meillä oli kolme bäkkiä, peli ja keli alkoi lopulta painaa pohkeissa.

Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Bouncersilla vierasottelulla Seinäjoella sunnuntaina 20.5. klo 12 Jouppilanvuoren tekonurmella ja Jyväskylä Jaguarsilla kotikentällä lauantaina la 19.5. klo 15 Säynätsalon urheilukentällä Kotkan Eaglesia vastaan.

Pisteidentekijät:

1.neljännes: TD #6 Emilia Kemppi, Lisäpiste #85 Jenni Kuitunen. Tilanne 8 – 0. TD #6 Emilia Kemppi, lisäpiste epäonnistuu. Tilanne 14 – 0.

2.neljännes: TD #42 Iida Kaarlakoski, lisäpiste #6 Emilia Kemppi. Tilanne 22-0.TD #89 Hanna Kuisma, lisäpiste #83 Marleena Himanen. Tilanne 30  -0.

3.neljännes: TD #89 Hanna Kuisma, lisäpiste epäonnistuu.Tilanne 36 – 0

4.neljännes: –

Joukkueiden Top 3 taklaajat:
 
Jaguars: Jenny Honkanen, Laura Yrjänä, Linda Ahtamo
 
Bouncers: Minna Rossi, Laura Pekkarinen, Anni Laitinen

Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän