Valitse näkymä

Miehet / Naiset / Juniorit

Portsarimyrsky Urpolassa

20.07.2014

 

 

Lauantaina 19.7 Bouncers sai vieraita Raisiosta. Kotijoukkue ja Oakmen olivat sarjassa tasapistein neljällä voitolla ja yhdellä tappiolla, molemmilla sarjakärki ECG:tä vastaan. Ennakkoon siis todella tiukka kamppailu, jossa vastakkain kaksi perus-jefua pelaavaan joukkuetta. Mikkelin alueella joskus kesäisin havaitaan kuumilla heinä-elokuun keleillä trombeja, tänään pyörremyrskyn järjesti hyvin latautunut ”portsarilauma” joka pyöritti, riepotteli ja kaatoi ”tammimiehet” 43-0.

 

Oakmen voitti teikkauksen, tehden hyvän ensimmäisen draivin noin puoleen kenttään ennen kuin portsaripuolustus sai juonesta kiinni. Henri Heiskanen #86 marssitti pallon saatuaan hyökkäyksen maalialueelle, viimeisenä niittinä Mikko Seppäsen #85 kätsi, Olli Karhun #87 potkaistessa lisäpisteen haarukkaan 7-0 kotijoukkueelle. Seuraavan kerran pallon saatuaan portsari-hyökkäys marssi jälleen kerran kentänmitan, Henkan itse viimeistellessä numeroiksi 13-0. Bouncersin kolmannella hyökkäysvuorolla Oakmenin puolustus sai kotijoukkueen selkä seinää vasten, 3 ja 12 ydr oman 40 yrd linjan kohdilta – Henkka pudottautui heittoon, mutta joutui paineen alla ottamaan itse jalat alleen. Seurauksena TD ja Ollin lisäpistepotkun jälkeen tilanne 20-0. Neljäskin kotijoukkueen hyökkäysvuoro päättyi maalialueelle, viimeistelijänä jälleen kerran Mikko pitkän juoksun päätteeksi – Ollin onnistunut potku ja tilanne 27-0. Viideskin hyökkäysdraivi eteni upeasti noin Oakmenin 30 yrd linjalle, missä 2min varoituksen jälkeen ”tammimiehet” nappasivat syötönkatkon ja palauttivat sen noin puoleen kenttään – portsaripuolustus kuitenkin riisti pallon heti takaisin. Bouncers hyökkäys taas kehiin ja eteneminen jatkui, pallonkantajamme taklattiin noin 2yrd linjalla mutta takapakkia tuli kiinnipitämisestä. Heti perään Oakmen säkitti pallonkantajamme – olimme tilanteessa 4 ja 25 35yrd Oakmenin linjalla. Peliaikakellosta kaikki pois, viimeinen aikalisä ja Olli virittelemään kultajalkaa maksimiasentoon. Väitän että yksi kauden upeimmista yksittäisistä suorituksista Suomen jenkkifutiskentillä, jos ei upein, nähtiin Urpolassa toisen neljänneksen loppuun – Olli Karhun #87 potku lähti 42yrd kohdalta ja painui keskeltä haarukkaa sisään, omiin aikakirjoihin siis 52yrd FG ja allekirjoittanut väittää että viitisen yrd olisi mennyt vielä pidemmältä. Puoliajalle siis kotijoukkueen 30-0 johdossa.

 

Toinen puoliaika pelattiin juoksevalla ajalla, eikä kotijoukkueella ollut varsinaista kiirettä. Kolmannella neljänneksellä Mikko pinkaisi vielä kolmannen maalinsa ja neljännellä neljänneksellä Toni Pylkkänen #19 palautti syötönkatkon pohjiin, Ollin potkaistessa molemmilla kerroilla lisäpisteen haarukkaan. Lopputulos siis 43-0 ja pisteet jäivät savoon.

 

Äärimmäisen kuumasta iltapäivästä huolimatta ja vain 21 miehen rosterista, Bouncers pelasi ylivoimaisesti kauden parhaan pelinsä. Kaikki kunnia kovasti taistelleelle Oakmenille, joka sinnitteli myös kohtuullisen vajaalla miehistöllä – isoin ero lie muodostui neljän tunnin bussimatkasta. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella meillä oli heittää kehiin ykkös-hyökkäyksen linja, joka dominoi koko pelin ajan. Keskushyökkääjämme Janne Tissari #30 ja Simo Herttuainen #33 etenivät kovalla keskiarvolla. Hyökkäyksen parhaaksi valittiin OT Kai Turpeinen #69. Koko portsaripuolustus olisi tänään ansainnut parhaan pelaajan palkinnon, mutta nostetaan esille kolme valmennuksen mielestä kovinta suorittajaa: Pasi Harmoinen #13 / Toni Pylkkänen #19 / Mikko Seppänen #85 .

 

Kausi jatkuu ensi lauantaina Lahdessa paikallisvastustaja Päijät-Häme Panthers:ia vastaan joka varmasti janoaa portsareiden päänahkaa enemmän kuin mitään muuta.

 

 


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän