Valitse näkymä

Miehet / Naiset / Juniorit

Bouncersin joukkue jatkaa kasvuaan

01.03.2013

Syksyllä pidetyn peruskurssin tuloksena saavutettiin kymmenkunta uutta pelaajaa niin miesten kuin naistenkin joukkueeseenkin. Tämä lisäys on taannut talvikauden harjoitusten laadullisen parantumisen, kun joukkueet ovat päässeet harjoittelemaan täysillä kentällisillä. Tilanne on erityisen hyvä taitopelipaikkojen osalta.

Kokeneista pelimiehistä pelaajasopimuksen miesten edustusjoukkueeseen ovat allekirjoittaneet mm. pelinrakentaja Henri Heiskanen ja puolustuksen tukimies Arto Tirkkonen. Pelaajasopimuksia on koossa jo 30. Lopullisena tavoitteena joukkueella on 40 pelaajasopimuksen kirjoittaminen.

– Valitettavasti armeijapalvelus on vienyt meiltä muutaman hyvän pelaajan tältä kaudelta, kertoo päävalmentaja Jyrki Hämäläinen.

Hämäläinen kuitenkin arvioi joukkueen pystyvän korvaamaan pelaajamenetykset paremmin kuin hyvin.

– Tilanne on sama monella muullakin joukkueella. Uusilla pelaajilla on vahva urheilutausta muista lajeista. Olemme kehittyneet joukkueena viime kaudesta, kiitos pelaajien kehittyneen talviharjoittelun.

Lisäystä on tapahtunut myös seuraorganisaatiossa. Miesten joukkueen hyökkäyksen valmennuksessa ovat mukana Petri Toivanen ja Pekka Laatunen. Puolustuksen valmentajana toimii Jyrki Hämäläinen ja kokemusta etenkin tukimiehille tuo Anssi Kaikkonen. Valmennusrintamalla Bouncers ja Lady Bouncers tekevät tiivistä yhteistyötä, josta apua linjavalmennukseen tuo naisten joukkueen päävalmentaja Kai Koistinen ja puolustuksen takakentälle Jukka Pajulahti. Vastaavasti miesten valmennusrinki on antanut oman panoksensa naisten valmennukseen.

Lady Bouncers jatkaa SM-sarjassa

– Kesää kohti mennään yhä enemmän pelitaktiikan kehittämisessä, kertoo joukkueenjohtaja Miia Liukkonen. Ensimmäinen etappi on 9.3 pelattava harjoituspeli GS Demonsia vastaan. Pääsemme testaamaan alustavaa pelikirjaa, samalla uudet pelaajat saavat ensimmäisen pelikokemuksen ennen kauden alkua.

Mielenkiintoinen lisä ensi kesänä on kauden katkaiseva naisten MM-kisat kesä-heinäkuun vaihteessa Vantaalla.

– Hyvä paikka käydä katsomassa millainen naisten kansainvälinen taso on”, kertoo Liukkonen. Viime syksynä pelatun naisten Suomi-Ruotsi maaottelun kokoonpanoon valittiin hyökkäyksen linjassa vasta kauden Lady Bouncersissa pelannut Jenni Miettinen.

Liukkonen toivookin, että mahdollisimman moni Lady saisi kokemuksen maajoukkuepelaamisesta, mutta usean viikon sarjatauko antaa myös harvinaisen mahdollisuuden kehittää oman joukkueen pelaamista rauhassa eteenpäin kesken kauden.


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän