Sunnuntaina 23.7.2017 naisten amerikkalaisen jalkapallon 1-divisioonassa pyöräytettiin käyntiin kotijoukkue Mikkeli Bouncersin osalta sarjan kakkoskierros, kun savolaisia haastamaan huruutteli Jyväskylä Jaguarsin naiset. Urpolan hornankattila ei tällä erää ollut aivan yhtä raaka keliltään kuin yleensä, mutta viilentävä pulahdus pelin jälkeen näytti silti maistuvan suurimmalle osalle pelaajista.
Peli starttasi jyväskyläläisten potkulla ja vaikka kotijoukkueen leirissä oltiin kelailtu pelivideoita tiuhaan ees taas ja osattiin valmistautua lyhyeen potkuun, pääsivät vierailijat yllättämään Bouncersin palautusjoukkueen ja peittivät pallon ensimmäisenä. Katastrofaalinen alku kuittaantui heti seuraavalla downilla; #6 Emilia Kemppi seurasi Jaguarsin pelinrakentaja #3 Mervi Korhosen heiton loppuun saakka, otti intterin näppeihinsä ja toimitti palloa aina vierailijoiden 20 jaardin linjalle asti. Keltamusta hyökkäys aluksi hieman yskähteli yrityksissään, mutta lopulta tilanteessa neljäs ja 5 mentävää, rookiekauttaan pelaava #89 Hanna Kuisma kipitti sivurajaa hipoen aina maaliin saakka. Lisäpistettä Lady Bouncers lähti hakemaan juoksupelillä, joka päättyi rähmäykseen. Tulostaululle 6 – 0.
#8 Gabrielle Knops tiedettiin jo ennakkoon vaaralliseksi, vahvajalkaiseksi pelaajaksi ja jyväskyläläisten hyökkäysdrivesta kävikin pian selväksi, kenen varaan peli rakennettiin kerta toisensa jälkeen. Knopsin vahvojen juoksujen sekä yhden onnistuneen heittopelin turvin vierailijat pääsivät hätyyttämään jopa Bouncersin 10 jaardin linjaa, mutta tilanteessa 4 ja 8 jaardia mentävää, kotijoukkueen puolustus näytti taistelijan luontonsa. Seuraavat hyökkäysyritykset molemmilla joukkueilla kariutuivat vastapuolen vahvaan puolustuspelaamiseen. Jaguarsin puolelta ottelussa eniten taklauksia itselleen nakutti brittivahvistus #58 Victoria Law.
Kun mikkeliläisten oman maalin edustalta lähtenyt puntti jää hieman lyhyehköksi, jyväskyläläisnaiset eivät jätä tilaisuuttaan käyttämättä. Bouncersin 10 jaardin linjalta startanneen driven hoitaa juoksuillaan aina maaliin saakka, kukapa muukaan, kuin #8 Knops. Myös lisäpiste onnistuu ja Jaguars siirtyy 6 – 8 johtoon.
Mikkeliläisten hyökkäys lähtee etenemään vahvasti, mutta päästyään Jaguarsin kenttäpuoliskolle suunta muuttuu miinusjaardeille tehtyjen taklausten vuoksi kohti omaa maalia. Kentälle jälleen jyväskyläläisten hyökkäys, joka ehtii viihtyä kentällä vain 2 downia; Bouncersin #6 Kemppi jälleen syötönkatkoon ja tällä kertaa hän kirmailee aina maalialueelle saakka. Kemppi toimittaa myös lisäpisteen maalialueelle, tilanne 14 – 8.
Ennen puoliaikaa nähdään vielä mikkeliläisittäin pitkä hyökkäysrupeama, joka ei hyvistä juoksuleiskautuksista huolimatta kanna ”maalihedelmää”. Tauolle siis kotijoukkueen 14 – 8 johdossa.
Lady Bouncersin puolustus pelasi ennakkoon scoutatun #7 Satu Aumon koko pelin ajan hyvin pois heitoista, joka jätti numerolla 10 pelanneelle Katariina Kiviniemelle tilaa näyttää catchejaan. Yksi upeista kiinniotoista tulee hyvään saumaan heti toisen puoliajan ensimmäiselle hyökkäysvuorolle, Kiviniemen catchin ja #8 Knopsin pitkän juoksun myötä vierailijat pääsevät keltamustien 20 jaardiselta uuteen yrityspatteristoon, mutta loppuyritysten heitot eivät löydä vastaanottajia ja Lady B lähtee tavoittelemaan jyväskyläläisten maalia syvältä omasta päädystään. Kahdeksannella yrittämällä #6 Emilia Kemppi puhkaisee kentän keskeltä nappiin osuneiden blokkien saattelemana. Lisäpistettä haetaan kotijoukkueen osalta heittäen, mutta tällä kertaa #83 Marleena Himasen heitto karkaa kentän pintaan. Lady Bouncers johtoon numeroin 20 – 8.
Maalin jälkeen hyökkäykset vuorottelevat kentällä, mikkeliläiset luottaen vahvasti juoksupeliin, jyväskyläläisten tiivistäen takaa-ajoaan heittojen myötä. Kun vuoroa on kentällä vaihdettu neljännen kerran, alkaa seuraavan kerran syntyä myös pistetaululla näkyvää tulosta. Kotijoukkueen #82 Heta Timperi kiittää joukkuetovereitaan blokeista spurttaamalla maaliin omalta 30 jaardilta. Lisäpisteitä ei jaeta, taululla 26 – 8. Jaguarsin hyökkäys pääsee vielä kahdesti koettamaan kiriä, mutta mikkeliläisten puolustus miehittää heittopeleihin painottuneet yritykset hyvin. Loppulukemiksi jää 26 – 8 kotijoukkueen hyväksi.
Vierasjoukkueen parhaana pelaajana palkittiin #8 Gabrielle Knops. Kotijoukkue puolestaan palkitsi parhaimmistoaan tuttuun tapaan autoilla, jotka tällä erää matkasivat jokaisen linjanaisen kotiin upeasti tehdystä työstä.
Seuraava Lady Bouncersin kamppailu sarjapisteistä käydään Tampereen Pyynikin kentällä, lauantaina 29.7.2017. Panosta ei tuosta ottelusta puutu, sillä sarjan kärkijoukkueiden kohtaamisesta ansaitut pisteet tulevat todennäköisesti olemaan ratkaisevat myös suoraa finaalipaikkaa silmällä pitäen. Tervetuloa kannustamaan keltamustat voittoon, pelin kick off klo 16!